Koti pitäisi olla turvapaikka. Minun oli metsä. Vieläkään missään ei ole turvallisempaa kuin siellä. Eikä kauniinpaa.
Hankin pillereitä. Tai se tapahtui lähinnä vahingossa. Pelottaa vain etteivät ne vaikuttaisikaan mitenkään ja tuntisin yhä liikaa olevani.
Jaksaako kukaan taistella haaveittensa puolesta, jos ei ole yhtäkään ihmistä lähellä joka kannustaisi siihen? Tai ei ainakaan tahtoisi itsekkäästi lytätä jokaista suunnitelmaa.
Mä en kerta jaksa. Luovutin. Joten mä jään.
Ja mä pelkään etten mä ehdi elää sinne asti, kun vuoden päästä se kaikki ehkä lopulta onnistuisi.
Ajantaju on pettänyt ja jättänyt jo aikoja sitten.
No comments:
Post a Comment
Kiitos jokaisesta kommentista.
Aina en osaa vastata mitään, joten antakaa anteeksi.