05/02/13

Silloin yhtenä päivänä myös peilistä katsoi joku tuntematon ihminen itseään. Hän hengitti syvään, ei tiennyt miten voisi olla siinä talossa kokonaista yötä. Eihän hän edes pystysi menemään sinne peiton alle, jossa arvatenkin olisi pitkiä vaaleita hiuksia ja joku täysin tuntematon tuoksu. Häntä kadutti että oli edes noussut ulos autosta, tullut sisälle ja nyt näkee mielessään kuinka eräs kolmas osapuoli voi täällä elää ihan rennosti ja luonnollisesti, nukkua vapaasti isossa sängyssä, kuinka tämä on sen kolmannen reviiriä. Ei enää hänen, hän on täällä vain vieraana, ulkopuolisena. Hän on nyt se joka joutuu varovasti kysymään "onko sulla jotain juomista?".

Seuraavana aamuna hän herää ennen kellon soimista 05:43. Tv on yhä päällä, sängyn toisella laidalla nukkuu mies. Hän poimii jokaisen tavaransa ympäri taloa, mitään ei saa jäädä, tuntee rinnassaan tasaisen kivun, ottaa jääkaapista limsapullon mukaan, katsoo makuuhuoneeseen, kääntyy, ajaa pois.

Kuuma suihku hakkaa hänen selkäänsä samalla kun miettii milloin hänestä tuli sellainen, sellainen ihminen jonkalaisia hän on aina vihannut. Hän ei tiedä milloin lopetti ajattelemasta muiden tunteita, milloin niistä tuli täysin merkittömiä ja milloin hänestä tuli täysin välinpitämätön muita ihmisiä kohtaan. Ennen hän olisi mieluummin tappanut itsensä kuin ollut mikään osapuoli siinä tilanteessa, sillä hän itse tietää kuinka sitä kolmatta osapuolta tulee sattumaan. Sillä hän on joskus ollut se.

Mutta nyt se ei satu häntä. Hän ei tunne mitään. Hän lupasi ettei enää rakastu, eikä kukaan mies enää satuttaisi niin, joten sillä ei ole väliä hänelle. Yötä ei ollut, hän ei ikinä käynytkään siellä. Hän jatkaa elämää normaalisti, he jatkavat omaa elämäänsä, eikä hän aio miettiä heidän tunteitaan vaan puolittaa sämpylän, voitelee sen, viipaloi kurkkua ja muutaman siivun juustoa sen päälle, syö ja herää uudestaan tähän päivään.

Tiivistettynä: Millään ei tunnu olevan kauheasti väliä. Annan kaiken vain mennä omalla painollaan ja olen niin täynnä omia valheitani, että elän niiden kanssa omaa kaksoiselämää, enkä jaksa välittää vaikka ne sattuisivat sekoittumaan ja kummitukset kaapeistaan näkemään päivänvalon. Ihan sama.