20/02/13

Olen voinut yleisesti ottaen paremmin kuin pitkään, pitkään aikaan. Minulla ei ole enää ollut joka päivä armoton hinku tappaa itseäni ja kuolla, en ole vihannut jokaista sydämenlyöntiäni. Enkä minä pelkää enää niin paljoa kuin ennen, jonka vuoksi sain ahdistuskohtauksia joka päivä ja jonka vuoksi taas saatoin viillellä, käyttää väärin lääkkeitä ja hautautua syvemmälle omaan kurjaan olooni. Enkä liioin ota jokaista epäselvyydessä olevaa asiaa itseeni ja kuvittele sen olevan heti jotain pahinta mitä voisi olla. Osaan myös olla rääkkäämättä itseäni jokaisesta väärästä suupalasta ja miettiä mitä minä haluan tehdä, enkä mene muiden ehdoilla.

Uskoisin että se johtuu aika paljon siitä, että olen ehkä saanut ystävän. Ystävän jonka luona voin olla yötä, jonka kanssa luemme kokeisiin ja näemme koulun jälkeen, ystävän joka odottaa kun sidon kenkiä jalkaan, ystävä jonka kanssa nauraa ja jakaa karkkipussi, ystävä joka kertoo huolensa, huolehtii minusta kun itse en viinapullon jälkeen enää pysty, hän on sellainen jonka seurassa en tunne olevani yksin. 

Hänen ansiosta jaksan lähes joka päivä nousta kouluun ja kohdata ne vaikeatkin asiat siellä, enkä enää tunne olevani ulkopuolinen. Siispä en ole joka päivä kotona kiroamassa elämääni enää, vaan olen alkanut onnistumaan opiskelussakin ja suorittamaan puuttuvia kursseja. Kyllä minun valmistuminen myöhästyy, muttei sillä ole juurikaan merkitystä, koska tiedän kuitenkin saavani kaikki suoritettua. 

Kuitenkin on asioita jotka eivät ole vielä hyvin ja asioita jotka pelottaa. On tulossa kevät ja silloin aina minä olen vaipunut horrokseen kun muut ovat heränneet ja imevät voimaa auringosta. Lisäksi tulevaisuus ja sen epävarmuus pelottaa, koska en tiedä mitä tekisin tai mitä voisin tehdä, mikä onnistuisi. Pitäisi taas kerätä rohkeutta tehdä uusi päätös ja hypätä tuntemattomaan. Ja kun pää on ollut vähän paremmassa kunnossa, niin sitä enemmän fyysinen terveydentilani on päässyt esille ja laskin että olen jo kaksi vuotta vältellyt lääkäreiden tapaamista muutamista asioista.