Mä harvoin muistan enää koko blogiani, eikä se haittaa. Tämä paikka oli joskus se, minne sain purkaa pahan oloni, eikä sille enää ole tarvetta. Tutustuin ihaniin ihmisiin täällä ja pahoittelut niille kaikille, kun olen huono yhteydenpidossa, se ei ole henkilökohtaista.
Kävin kuntoutus psykoterapiassa kaksi vuotta. Söin mielialalääkkeitä muistaakseni neljä vuotta. Koin suuria menetyksiä. Opin tuntemaan itseni ja käsittelemään elämääni ja tunteitani. En halua enää niin vimmatusti koko ajan kuolla, en ollenkaa.
Elämäni ei ole ruusuilla tanssimista, mutta olen onnellinen pääasiassa. Minulla on haaveita ja yritystä tavoitella niitä. Olen ihanassa työssä ja kesällä saan uuden ammatin, josta haaveilin jo yläasteella.
Olen 27-vuotias, sain ensimmäisen masennusdiagnoosin vuonna 2008. Se vei nuoruuteni, mutta en aio olla katkera. Kannan arpia kehossani, mutta olen iloinen että elän. Aion elää loppuelämäni parhaalla mahdollisella tavalla, vaikkakin on mahdollista että sairaus uusiutuu, mutta se on sen ajan murhe.
Ei täältä ole kiire pois. Voikaa hyvin.
No comments:
Post a Comment
Kiitos jokaisesta kommentista.
Aina en osaa vastata mitään, joten antakaa anteeksi.