Mies hellästi koskettaa käsillään mahaani, hän hiljaa kuiskaa "tää ei saa kadota mihinkään". Avaan aamunpöpperöiset silmäni, on kirkasta ja kiroan pääni sisällä tietäen tasan tarkkaan kuinka suuri olen.
Jokainen aamu nousen pelkoa täynnä puntarille, vihaten jokaista grammaa mitä se näyttää. Päivittäinen suihkussa käynti on yhtä helvettiä, jokaista suupalaa ahdistelen heti sen nieltyäni. Häpeän syömistäni, salaa yksin ahmin kun muut eivät näe ja piilottaen sitten todisteet, etteivät he voisi nauraa minulle.
En minä tahdokaan olla niin laiha, mitä toiset ovat. En kilpaile laihuudesta, eikä voittaja ole se joka päätyy hautaan tämän seurauksena. Tahdon saavuttaa terveyden ja pärjätä tässä kilpailussa nimeltä elämä. Enkä ole onnellinen vaikka vaa'an luku on pienempi mitä eilen.
On olemassa silti tämä toinen asia jonka tahdon - piiloutua. Myönnän sen nyt, että tulevaisuus pelottaa. En pysty ajattelemaan muuta kuin "tässä ja nyt" elämistä, ystäväni vaniljajäätelön ja mansikkahillon kera. En tiedä mitä siellä on, enkä siksi pidä ihmisten kyselyistä mitä aion silloin ja sitten tehdä.
Poltan pahvisen litran jäätelöpaketin kuoren takassa, tietäen etten huomenna voisi syödä mitään. En minä pärjää tässä, olen sekaisin ja eksyksissä.
Illalla isä pyytää pistämään. Hänellä on diabetes, ja niin kuin monesti nytkin olen valmiina insuliinipiikki kädessä, mutta lopuksi hän vetäisee sen pois kädestäni, pistää itse. Käteni ovat kuulemma liian kylmät, ja minä turhaudun kun en saa niitä lämpimäksi edes takan ääressä.
Jokainen aamu nousen pelkoa täynnä puntarille, vihaten jokaista grammaa mitä se näyttää. Päivittäinen suihkussa käynti on yhtä helvettiä, jokaista suupalaa ahdistelen heti sen nieltyäni. Häpeän syömistäni, salaa yksin ahmin kun muut eivät näe ja piilottaen sitten todisteet, etteivät he voisi nauraa minulle.En minä tahdokaan olla niin laiha, mitä toiset ovat. En kilpaile laihuudesta, eikä voittaja ole se joka päätyy hautaan tämän seurauksena. Tahdon saavuttaa terveyden ja pärjätä tässä kilpailussa nimeltä elämä. Enkä ole onnellinen vaikka vaa'an luku on pienempi mitä eilen.
On olemassa silti tämä toinen asia jonka tahdon - piiloutua. Myönnän sen nyt, että tulevaisuus pelottaa. En pysty ajattelemaan muuta kuin "tässä ja nyt" elämistä, ystäväni vaniljajäätelön ja mansikkahillon kera. En tiedä mitä siellä on, enkä siksi pidä ihmisten kyselyistä mitä aion silloin ja sitten tehdä.
Poltan pahvisen litran jäätelöpaketin kuoren takassa, tietäen etten huomenna voisi syödä mitään. En minä pärjää tässä, olen sekaisin ja eksyksissä.
Illalla isä pyytää pistämään. Hänellä on diabetes, ja niin kuin monesti nytkin olen valmiina insuliinipiikki kädessä, mutta lopuksi hän vetäisee sen pois kädestäni, pistää itse. Käteni ovat kuulemma liian kylmät, ja minä turhaudun kun en saa niitä lämpimäksi edes takan ääressä.
Mä tahtoisin rutistaa sut kainaloon ja viedä sulta kaiken pahan olon, kaikki murheet pois. Mä tahtoisin, että sun olisi parempi olla. Mä tahtoisin sitä niin kovasti, että mä itken täällä turhautumistani.
ReplyDeleteÄlä ole liian ankara itsellesi, miehesi rakastaa sinua. Juuri sellaisena kuin olet ja mä toivon, että säkin voisit joku päivä tehdä niin. Kuten sanoit, pienemmät luvut eivät tee sinusta onnellista. Ne eivät tee elämästäsi parempaa. Ja mä toivoisin, että sä et ahmisi. Että sä voisit syödä edes vähän, mutta terveellisesti. Mä toivon niin paljon.
Itsekin elän tässä ja nyt taktiikalla, mutta saanko mä kysyä mikä sua elämässä, mikä tulevaisuudessa pelottaa?
Olet tärkeä <3 *halaus*
"En pysty ajattelemaan muuta kuin "tässä ja nyt" elämistä"
ReplyDeleteMinäkään en osaa ajatella tai suunnitella tulevaisuutta. En halua. En ole edes yrittänyt hankkia kesätöitä enkä osaa edes huolestua siitä, ja minua vain ärsyttää ihmisten kyselyt ja utelut. Vaikka tiedän että tämä hetkessä eläminen iskee lopulta taas, kerta kerran jälkeen, itseäni omaan nilkkaan, en siltikään vain osaa lopettaa sitä.
Ja ironista on, että vaikka kuinka elän hetkessä, niin harvoin kuitenkaan osaan nauttia siitä.