Miksi mä oon aina ajatellut, että monet asiat ovat niin itsestäänselvyyksiä? Kuten jos seurustellaan ja tykätään toisista, niin ei silloin naapuripöytiin vilkuilla? Mutta mun elämä: kaikki on mahdollista.
Kun jakaa elämänsä avopuolison kanssa, päässä asuu masennus ja jokainen asia tuntuu murtuvan omissa käsissään, niin en tehnyt huikeita onnenloikkia kuullessani, että nainen (joka pari päivää sitten joi talossani kahvia) ja miehekkeeni perjantain pippaloissa olivat avautuneet toisilleen ja vaihtaneet sylkiä (mitään sen jännempää ei kuitenkaan onneksi).
Mitä enemmän tätä asiaa ajattelen, niin sitä järjettömältä se tuntuu ja sitä enemmän minä tunnen sekoavani ja sitä enemmän etsin - ja löydän! - vikaa itsestäni. Sanomattakin selvää että olen ollut aivan järjettömän surkeapaskamitätönriittämätönidiootti avopuoliso, jolloin mies joutui tähän tilanteeseen ja nyt joutuu sanomaan olleensa liian juovuksissa, sääli tätä isotissistä blondia, ei ymmärtänyt mitä teki, ja se kaikki on vain minun syytäni koska minä olen kaikkea pahaa ja rumaa ja ällöttävää, joka on itsekäs ja täysin epäonnistunut ihmisenä.
Herra kuitenkin itse vaivautui kertomaan tämän asian (oh my god). Ensimmäinen ajatus "mä niin arvasin tämän", toinen "nyt sanon heippa maailmalle ja poistun viimeinkin", kolmas "jos se ämmä tulee vastaan...", neljäs "mitä mä teen", viides "tää ei oo totta", kuudes "miks mä en enää tunne mitää".
Tuntuu et se alkoi olla viimeinen pisara, sellainen joka roikkuu ja viivyttelee kauan ennen kun tippuu.
Mietin kauan kirjotanko tästä mitään tänne, näköjään joo. En vain tahtoisi kertoa tästä kenellekään, en tahdo törmätä siihen säälin määrään mitä ihmiset jakavat ihan liikaa. Kyllä mä helvetti kestän, osasin odottaa tätä, oma vikani, se on jo mennyt (niin kuin luottamus, jos sellainen kerkesi ollakaan)... Mitäs olen minä.
Punaisia valoja päin, kaikkialla, alttiina, hakatkaa, että tuntisin, jotain.
Ja kysyn "unohditko sä mut?"
Ja kysyn "unohditko sä mut?"
Miehet.
ReplyDeleteVarmasti moni ajattelee sun kestävän, mutta kestätkö sä oikeasti, jos sanot "heippa maailma ja poistun viimeinkin"?
ReplyDeleteJosset kaipaa sääliä, sano se suoraan niille jotka sitä tuleva jakamaan. Ajoin autolla hitaasti toiseen autoon parkkipaikalla niin, että toiseen autoon tuli vain minun auton maalia. Anoppini näki sen ja oli ihan kaaoksessa, kun minä otin rennosti. Kun hän oli päivän hössöttänyt, sanoin, että nyt riittää tuo. Eipä hän sen jälkeen enää halailut minua. Kun sanot vain ihmisille suoraan tommosen asian, niin kyllä ne ainakin sillä hetkellä lopettaa ja ymmärtäneekin.
Se ei ollut sun vika. Parisuhde on yritys, jossa molemmat ovat töissä ja yrittäminen on jatkuvaa. Olette kihloissa, asutte yhdessä. Olette molemmat tehneet päätöksen sitoutua ja hyväksyä toisenne.
Sinä et ole riittämätön. Miehesi kertoi sinulle tapahtuneen etkä kuullut sitä jotain muuta kautta. Jos olisit mitätön, kertoisiko miehesi sinulle tuon asian? Välittäisikö hän tunteistasi? Miehesi välittää vaikka tekikin mokan. Hän kertoi sen ja toivoo saavansa anteeksi (miksi katumaton haluaisi anteeksi?).
Molemmat asumme avoliitossa ja olemme kihloissa. Toisaalta osaan samaistua sun asemaan, että mielessä käy olenko riittävä? Joskus on päiviä, että käyn vain tv:n eteen enkä pysty tuntemaan mitään. Katson hiton ruokaohjelmia etten ajattelisi kuinka minun pitäisi lukea, että saisin valkolakin. En vilkaisekkaan keittiön tiskimäärään tai lattialla oleviin villakoiriin. Kyllä, olen saanut kuulla tämän takia olevani huono puoliso. Mutta minä osaan myös väittää vastaan: yleensä minä siivoan, teen ruuan ja (yritän) opiskella vielä koulunkin jälkeen. T taas on työssäoppimisessa, tulee kotiin pelaamaan koneella tai menee kaverille. Vaikka yleisesti perusasiat hoidan päivittäin, tulee mulle 1-2 vkon mittaisia masennusjaksoja joskus enkä pysty tekemään mitään. En silti unohda, että minä teen, kun pystyn, kun en ole ahdistunut. Se T:n pitää ymmärtää.
Ymmärrä sinä itsekkin, ettet voi jaksaa aina hoitaa kaikkea kotona. Joskus ei vain jaksa. Joskus pitää olla lupa olla vain.
Halaus sinulle ! Ja paljon voimia.
ReplyDeleteen tiedä mitä tässä tilanteessa osaisin sanoa, mutta se ei ole sinun syysi millään tapaa. ihmiset tekee virheitä, tahallaan ja vahingossa. joka tapauksessa tämä ei ollut sinun syysi. muista se. <3 haleja.
ReplyDeletemiehet
ReplyDeleteÄlä syyttele itseäsi liikaa tai alat uskomaan ihan oikeastikin koko jutun olevan sinun omaa syytäsi. Rakkaudessa on aina kaksi osaparia, eikä se ole koskaan vain toisen syy jos toinen horjahtaa.
ReplyDeleteKeskustele asiasta avopuolisosi kanssa. Kerro miltä sinusta tuntuu.
Voimia!
Kiitos, tiedän sen. Ja olen ylpeä kun sinä menit, seuraan esimerkkiäsi vielä joskus.. kauniina päivänä, kun olen vahva.
ReplyDeleteNyt olen heikko, tällä viikolla takana yksi selvä ilta. Loppua ei näy, seura tekee kaltaisekseen.
Luettuani tekstin ja aiemmien olotilojesi perusteella avopuolisosi hairahdus ei ollut sinun vikasi. Kun sinulla on paha olla ja olet masentunut, minkä sinä sille mahdat? Miehen pitäisi nimenomaan tukea sinua ja ymmärtää se, että ehkä et jaksa kaikkea. Voimia. <3
ReplyDelete