29/10/12

Maanantai

Enkä mä tiedä kuinka monesti mä aion antaa hänen vielä satuttaa mua lisää. Mä tiedän että niin tulee vielä tapahtumaan, mutta parempi että sitten joskus niin käy, kuin tätä kokoaikaista kipua kestää, yksinäisyys on pahinta. Enkä mä tiedä annanko mä anteeks, en varmaan osaa sitä enää tehdä, mutta mä saan ne ajatukset pois mun mielestä, haudattua ne loukkaukset pois ja olla taas hetki aikaa parempi, kun en olekaan yksin kokoaikaa.

Tiistai-Keskiviikko yö

En tiedä mitä teen. Kun hän on siinä niin minä mietin kuinka kaipasinkin sitä tuoksua, sitä lämpöä, sitä ihoa. Mutta pian minä vain mietinkin sitä kuinka hän on ollut muidenkin kanssa. Kuinka hän ei ollutkaan minun, kuinka hän köytti kätensä sen toisen ympärille ja suuteli ja sitten soitti minulle ja sanoi että erotaan. Ja kuinka samalla minä ehkä juuri silloin itkin parkkipaikalla turhautuneena kun kukaan ei tullut auttamaan eikä hän vastannut puhelimeen tai olin vain kotona kuuntelemassa isän huutoa haluten pois sieltä. Minä en voi olla kelaamatta sitä päivää yhä uudelleen ja uudelleen lävitse. Minä muistan muistan muistan sen aamun. Yleensä en muista mitään, mutta miksi juuri sen aamun sen päivän, työpäivän, parkkipaikan, kodin, muistan jokaisen hetken siitä päivästä. Sattuu.

Ensin näin syyn hänessä. Teit taas tän mulle. Nyt näen sen vian vain itsessäni. Ja syytän masennusta ja itseäni. En minä ole sellainen kuin muut. En minä voi tehdä asioita, minulla on paska itsetunto ja minä pelkään ihmisiä. Minä ajoin hänet siihen. IDIOOTTIIDIOOTTIIDIOOTTI.

Keskiviikko

Lääkkeet loppui. Ahdistaa jo valmiiks tulevat päivät ja illat ja yöt. Mietin vaihtoehtoa mennä kouluterveydenhoitajalle kinuamaan apua, mutta tiedän mitä siitä seuraa (tai mitä siitä ei seuraa) enkä halua sitä enää, joten hylkään vaihtoehdon.

Torstai

"Miks et ollut eilen koulussa" Koska valvoin aamukuuteen asti itkien ja kun vihdoin sain unta olisikin pitänyt jo herätä "nukuin vähän pommiin".

Mun kädet tärisee. Sivellin ei pysy kädes.

Perjantai

Punaviini läikkyy tälle patjalle. Mä en saa niitä ajatuksia sittenkään haudattua. Muistan et mun veri oli joskus tummempaa, paksumpaa, sellaista samenttia. Nyt se on kirkasta ja se nopeasti löytää painovoiman avulla reittinsä mun ihon läpi ja tippuu lattialle ja vierii kaivoon. Yli puolivuotta sitten viimeksi ihoni rakoili, se haava oli jo melkein ihon värinenkin mutta se saa alottaa myös kaiken alusta kun minäkin.

Lauantai

Löysin tutun kaapista 2mg sirkkoja, muistan aiemminkin niiden mua palvelleen. Enää ei pelota niin tuleva viikko

Sunnuntai

Tuun suihkusta ja istun pyyhe päällä vaatekomeron lattialla noin puolituntia. En vain jaksa nousta pukemaan ja harjaamaan hiuksia. Oon väsynyt. Silmissä välkkyy huoneen valot sykkeen tahtiin.

Maanantai
Saisi lähteä jo kotiin, mutta istun yhä vain koulussa ja katson kuinka lumi tippuu taivaalta. Menen ostamaan teippiä, jätesäkkejä ja tummaasuklaata.

Kädet tärisee että tee läikkyy.

Miten teidän viikko meni?