15/11/12

Kysymyspostauksen vastaukset osa 2.

Näetkö vielä sitä tukihenkilöä tms? Ymmärtääkseni ainakin joskus olet tavannut? – Eli joo, tapasin nuorten psykiatrisella poliklinikalla Höpöttelijä Tätiä, mutta tiet erosi kesällä -12. Tapaamiset alkoi ahdistaa, kun me lähinnä puhuimme säästä ja siitä kuinka minun pitäisi hoitaa paremmin kouluasioita.. Lopuksi hän kolmella viimeisellä kerralla kehotti minua miettimään mitä haluan niiltä käynneiltä, ja kun en viimeiseenkään kertaan ollut miettinyt syytä miksi käyn siellä ja mistä haluan puhua, ”kyllä mä tykkään täällä käydä, mutta en mä kai näistä mitään hyödy” – ”niin, siinä me ollaan samaa mieltä” ja minut uloskirjattiin.

Kuka on sinulle tärkein ihminen? – Siskoni ja veli

Pidätkö tytöistä, pojista, vai molemmista? – Tajusin joskus kolme vuotta sitten, että molemmista. Mutta en mä ole sitä sen enempää pohtinut, että mikä mä olen jne.. Mä uskon että kaikki sit loppujen lopuks tapahtuu niin kuin tapahtuu.

Mitä on rakkaus sinun mielestäsi? -Tätä mietin kauan. Mutta ehkä se että pystyy vihaamaan ja rakastamaan samaan aikaan jotain.

Oletko koskaan ollut rakastunut? – Entinen mieheke tais olla mun ensirakkaus. Eli joo.

Uskotko jumalaan tai muuhun yliluonnolliseen? – En usko jumalaan, mutta uskon kuitenkin että esim. Jeesus niminen ihminen on ollut joskus maailmassa, mutta en siihen että hän on mikään vapahtaja tai muuta vastaavaa. Tavallinen ihminen vain. Kuitenkin uskon muihin yliluonnollisiin asioihin ja siihen että ihmisen sielu ei vain katoa. Ehkä tää on osittain lapsenomaista uskoa johonkin, koska sekoaisin varmaan muuten, jos ajattelisin että kuoleman jälkeen ei vain ole enää. Ja uskon myös aaveisiin, tai miksi niitä pitääkään kutsua. Siis mitä tapahtuu joissain taloissa oikeasti ja niin edelleen..

Mitä mieltä olet sodista? – En tykkää. Mun äidin isä oli sotaveteraani, joten kyllä sen jo pienenä ymmärsi millaiset haavat sota ihmisiin jätti, vaikkei enää kukaan verta vuodattanut sen takia. Lisäksi kun on katsonut monia sotaleffoja, niin kyllä siinä oikeastikin herää kysymys mitä helevetin järkeä? Samoin kaikki sotapelit.. Joo-o.

Mitä mieltä olet huumeista yleisesti? – Tällänen perus pikkuveljelle huumeet tappaa, et ikinä kokeile tai tapan sut ja sitten samana iltana saatan itse. Mutta en mä oikeastikaan pidä huumeista, mutta en mä myöskään kannabista luokittele huumeeksi. Toisaalta mä ymmärrän niitä ihmisiä, jotka käyttää liiankin kanssa, toisaalta en ja säälin niitä. Mutta itte noitten maria vahvempien kanssa pysyn vain silloin tällöin kaverina.

Mikä on tällä hetkellä se suurin ongelma, este, "epäkohta" elämässäsi, jota ilman olisit onnellisempi? – Tää on tosi vaikea kysymys, ja monesti oon tätä miettinyt itsekseni sekä Höpöttelijä Tädin kanssa, mutta mutta… hmmm. Olisin ehkä eka vastannut yksinäisyys, mutta en minä aina ole ollut yksinäinen, mutta siltikin olin onneton. Ehkä se este on ne kaikki tapahtumat mitä on elämän aikana tapahtunut, eikä niitä ole käsitelty (koska en ikinä osaa puhua niistä).

Tiivistä meille viimeiset kolme vuotta elämästäsi omalla tyylilläsi.
 2009 loppuvuosi:
- Asuin kotikaupungissani ja opiskelin väärää alaa neljä kuukautta siellä.
- Tapasin sossun määräämää ”tukihenkilöä”, jota tapasin joka viikko pari-kolme kertaa ja vihasin sitä.
- Lopetettuani sen koulun minä vain olin loppuvuoden.
- Lopetin itsekseni Sertralinin käytön, jota olin syönyt ~huhtikuusta lähtien.
- Seurustelen miehekkeen kanssa.

2010:
- ”Tukihenkilö” kiikuttaa minua pitkin työkkäriä ja lopulta päädyn harjoitteluun josta saa 9e/päivä.
- Asun ja olen edelleen kotikaupungissani, tapaan myös psykologia kerran viikossa/kahdessa.
- Helmikuussa lopetin psyk. käynnit.
- Maaliskuussa muutin pois kotoa, miehekkeen kanssa yhteen ja ”tukihenkilön” tapaamiset loppui.
- Harjoittelusta jatkan melko suoraan kesätöihin, jonka myöhemmin mokaan koska en vain pysty/jaksa/kiinnosta tehdä mitään ja minä vain katoan.
- Elokuussa muutimme (entisen) miehekkeen kanssa uuteen, nykyiselle paikkakunnalleni ja aloitin nykyisen kouluni.
- Joulukuussa kömmin terveydenhoitajalla selvittämään poissaoloja ja hän teki lähetteen takaisin psykiatriselle poliklinikalle.

2011:
- Tammikuussa pääsin sisälle polille ja alan tapaamaan Höpöttelijä Tätiä.
- Alkuvuodesta aloitan Mirtatsapiinin, loppuvuodesta se lopetetaan ja saan Aurorixin. Jossain vaiheessa tulee myös Melatoniini.
- Ystävä muuttaa lähemmäksi ja vietämme taas aikaa yhdessä.
- Asun samalla paikkaa, saman miehen kanssa.
- Koulunkäynti ei luista
- Alkoholia ja muuta roskaa menee
- Ystävä muuttaa pois.

2012:
- Yritän selvitä koulussa, pikkuhiljaa alkaa mennä vähän paremmin
- Huhtikuussa lääkkeet lopetetaan.
- Kesällä harjoittelua eri paikoissa
- Kesäkuussa lopetan Höpöttelijä Tädin tapaamisen
- Syyskuussa erottiin miehekkeen kanssa.
- Marraskuussa muutin omaan kämppään

- Nyt opettelen elämään itsenäisesti ja pyrin siihen etten olisi riippuvainen kenestäkään enää.

Yleisesti kaikki nämä vuodet ovat tuota samaa. Masennusta, sen hoitoa ja silloin tällöin hyviäkin hetkiä. Alkoholia ja lääkkeitä ja riitoja ja lääkäreitä ja sekavaa olotilaa enemmän ja lisää, eikä se tunnu koskaan helpottavan. Tää oli melko surullista huomata kyllä.

Kerro jotain osastosta

Ensimmäistä kertaa menin -09 alkuvuodesta nuorisopsykiatrian osastolle.

Lääkärin tekemä loppuarvio 26.1.2009:

Tulosyy: Potilas tuli sovitusti osastohoitojaksolle masentuneisuuden vuoksi   

Hoidon tulos: 15- vuotias nuori, joka on tullut 20.10.2008 tk-lääkärin lähettämänä nuorisopsykiatrian pkl:lle tutkimuksiin masennuksen vuoksi. Potilaan koti- ja koulutilanteen vaikeuduttua potilaan hoito siirtyi nuorisopsyk. pkl:lta osastohoitoon. Potilaan masennus oli alkanut kevätkesällä 2007 ja potilaalla oli poissaoloja koulusta ja itsetuhoisia ajatuksia sekä viiltelyä. Potilaalle kokeiltiin fluksetiinimasennuslääkettä, mutta tämä lopetettiin tehottomana.

Hoitosuunnitelmassa sovittiin 20.2.09 asti kestävästä hoitojaksosta. Potilaalle aloitettiin psykologiset tutkimukset ja hoitokontakti nuorisopsyk. pkl:lle jatkui. Viikonloppuloman jälkeen potilas ei sopeutunut osaston sääntöihin, joten päädyttiin siihen, että potilas uloskirjoitettiin ja potilaan hoito ja selvittely jatkuu avohoidossa. Potilaan hoitopalaveri pidetään 12.2 klo 10.00 osastolla. Potilaan ja äidin lisäksi mukaan tulee koulukuraattori ja sosiaalipuolen edustusta. Arvioidaan tuolloin potilaan kokonaistilannetta ja asianmukaista jatkohoitoa.

Tuon jälkeen jatkui poissaolot koulussa ja päivien vietto peiton alla ajatuksineen. Kunnes elettiin huhtikuun loppua ja muistan itkeneeni äitille ”Mä haluan kuolla. Mä en jaksa enää”

Lääkärin tekemä loppuarvio 8.6.2009:

Tulosyy: Potilas tuli sovitusti os. X:ltä masentuneisuuden ja koulunkäyntivaikeuksien vuoksi hoitoon 

Hoidon tulos: Potilas oli edellisellä hoitojaksolla tammikuussa ja tuli nyt vaikeutuneen tilanteen vuoksi uudelle jaksolle. Potilaalle on aloitettu Sertralin-lääkitys nuorisopsykiatrian pkl:lla. Osastojakson aikana potilas on hyvävointinen ja suorittaa karkureissunkin. Potilaan perhetilanne on muuttumassa, koska vanhemmat ovat eroamassa ja tämä ilmeisesti aiheuttaa potilaassa rauhattomuutta. Mitään tarvetta pidempään sairaalahoitoon ei ole. 

Jatkohoito: Lääkityksenä jatkuu Sertralin 50mg aamulla ja tästä kirjoitettiin 100 kpl:n iter ter –resepti. Potilaan hoito järjestetään nuorisopsykiatrian pkl:lle ja potilas kotiutuu isänsä luokse.

Tottakai jätin tuosta tarkat nimet ja paikkakunnat yms. pois. Harmittaa vähän kun en näitä kaikkia lippusia lappusia pitänyt tallella, etenkin kun mulla on niin huono muisti etten muista mitään.

Eli huhtikuun loppupuolella menin ensin akuutti-aikuisosastolle, jossa odotin nuortenosastolle. Mutta se aikuisosasto! Omahoitajani oli ihan paras, sellainen vanhempi nainen, joka istui varmaan tunnin vierelläni kun itkin hihaani. Muutenkin tykkäsin olla siellä paljon enemmän, koska silloin mua kohdeltiin niin kuin ihmistä. Ei niin kuin nuorten puolella, jossa monet hoitajat kohtelee potilaita vain pieninä angstisina teineinä ja niuhotetaan jokaisesta asiasta. Okei, kyllä mä muistan että olinkin kapinallinen teini, mutta muistan kyllä että hoitajatkin heitti sitä bensaa liekkeihin. Ja varsinkin tuo lääkäri ja sen analysoinnit hoidon tuloksiin… Jepjep.

Aikuispuolella oli muut potilaan vain hieman pelottavia.. Yksi seurasi ja toi minulle suklaata.. Mutta oli siellä myös nainen suloisen pienen lapsensa kanssa. Siellä sain myös tarvittaessa Opamoxia (ja sitä jotain jonka nimeä en muista)

Kuitenkin. Jos vain pääsisin menneisyyteen niin löisin kyllä itseäni. Hitto vie, kaksi kertaa osastolla, ja molemmista lentänyt kapinoinnin takia. Jälkeenpäin kun nyt miettii, olisi ollut kiva tietää, että olisinko voinut saada apua oikeasti. Miksi en ottanut vastaan sitä? Noo, en kuitenkaan usko että pari viikkoa lisää suljetulla olisi tehnyt musta yhtään sen terveempää. Silti, tyhmä minä.

Kävin siellä sitten koulua, laihduin siellä, muutuin siellä... En mä oikeen osaa muuta kertoa. Osastolla parhainta oli toiset nuoret, jotka oli tosi upeita. Mulla on vähän ikävä heitä.

Nyt voit olla ylpeä itsestäsi jos jaksoit lukea tämän loppuun saakka! Melkoisen pitkän kirjoituksen sain aikaan. Ja suuri kiitos vielä kysyjille ja heittäkää mua kommentilla ja kovaa, jos nyt joku kysymys jäi pois. Niiden kanssa oli tällä tekniikanihmelapsella hieman ongelmia.