Mä haluan pois näistä piireistä. Täälläkin on ehkä tulevaisuus, mutta se ei olisi hieno eikä pitkä, ja mussa vielä sen verran kytee jossain kunnianhimoa että tahdon nähdä jotain parempaa. Lasken kuukausia ja päiviä milloin saisin syventyä kunnolla vuokrakämppiin jotka sijaitsevat ihan jossain muualla, ei täällä missä joka tien varrella on jonkun tutun kuolinpaikka. Mua pelottaa että kaverit, ne vähät joita mulla on, keksii jotain tyhmää, pelottaa että koko homma kusee ja kaikki hajoaa käsiin, pelkään paljon muiden puolesta, mutta eniten mua pelottaa veljen tulevaisuus. Se tulee viel viettää täällä vuosia ja se on siinä iässä kun valinnat vaikuttaa suuresti kaikkeen, enkä tahdo että se valitsee sitä tietä minkä suurin osa täällä valitsee.. ennen kun kokee tarpeeksi suuren kolahduksen ja tahtookin kääntää kelkkaansa, mutta---
Jos me joskus selvitään täältä pois, niin me selvitään voittajina, mutta kuinka paljon siitäkin joutuu maksamaan?
Ja mä en tiedä ketä varten mä pidän roolini yllä ja jatkan tätä näytelmää. Ehkä vain sen käsikirjoittajan vuoksi, sillä hänenhän näytelmään on tärkeä saada nyt se onnellinen luku (loppu kaukana, sitä ei tarvitse ajatella). Minä olen vain se surkeapalkkainen näyttelijä joka kokeilee onneaan, se joka ei yritä rikastua omalla käsikirjoituksellaan, koska muut ovat parempia ja se on minun kunnia olla osana heidän tarinoitaan.
Ja olen oppinut katsomaan silmiin ja kaikkialle, näkemättä kuitenkaan mitään.
Olen tätä liian kauan jo kirjoittanut.. Eilen päätin lopettaa näyttelyn, vaikka tiedänkin etten tule enää saamaan samankaltaisia rooleja.. ja että hänkin joutuu tarinansa kirjoittamaan uusiksi. Mutta ehkä joskus minäki.
Mietin just milloin olisin viimeksi nähnyt täysin selvän päivän. Siitä on aikaa. Mutta vaikka unenikaan eivät ole pitkään aikaan olleet kauniita, viihdyn silti niitten parissa parhaiten kuin kenenkään muun.
No comments:
Post a Comment
Kiitos jokaisesta kommentista.
Aina en osaa vastata mitään, joten antakaa anteeksi.