Muut hyppäävät kuskin kyytiin. En tahtoisi kokea sitä yksinäisyyttä niin pian, joten kävelen yksin kaupungin läpi. Olisin odottanut kaduilla olevan enemmän elämää, mutta muistan vain askeleistani syntyvän lumen narinan ja kaukaa kuuluvat moottorien äänet. Istun ulko-oven luona, en tiedä kauanko, muistan sytyttäneeni sätkän uudelleen, viivytellen summerin soittamista.
Neljännen kerroksen keittiössä kuuma teekuppi edessäni, näkö sumenee kyynelistä ja äiti istuu vastapäätä "mä oon huolissani susta".
Ja minä itkin pitkästä aikaa. Itkin ja itkin, sanoin hyvää yötä ja jatkoin itkemistä ja sammuin lattialle.
Se viimeinen niitti taisi ollakin se, kun todella ymmärsin mitä tarkoitetaan että enemmän kadutaan tekemätöntä, kuin että sitä jotain olisi edes yritetty tehdä. Nyt en saa koskaan niihin vastauksia, haaveilin liian kauan ja nyt on myöhäistä. Lopullista.
Aamulla saan maskin takaisin ylleni. Naureskellaan ja äiti huumorilla pyytää minua meikkaamaan että kehtaisi lähteä kanssani jouluostoksille, etteivät vesi-ilmapallot silmieni ympärillä näyttäisi räjähtävän. Yritän korjata yöllistä romahtamistani olemalla normaali krapulainen itseni.
Pikkuveljen huolehtimiseen pitäisi nyt vain keskittyä, se on yksi syy miksi en haluaisi kenenkään taakkaan kaataa lisää huolia. Äiti pyytää minua vielä yrittämään puhua tämän kanssa "kun se on siinä iässä nyt.. Ettei vain se tekisi mitään.. Alkaisi.. Tai ettei vain mitään tapahtuisi kun.." Hänen jokainen lauseensa murtuu kesken, mutta uskon tietäväni tarkalleen mitä hän tarkoittaa. Hän ei halua että veljelle käy samalla lailla kun kahdelle muulle sisarukselle. Enkä halua minäkään.
"Muistatko kun lapsena teille pidettiin suuria synttärijuhlia? Tuli kummit ja tädit, sukulaisia, mummat ja paapat ja perhetutut.. Ne tapahtumat ja ihmiset aina ahdisti isääs, vaikka hyviä tuttujahan kaikki oli, mutta aina heti ihmisten lähdettyä piti mennä tekemään kuppia""Kauanko isä sitten on juonut.. säännöllisesti?""...Sehän on hmm.. nyt kakskytä vuotta""Mä oon kakskymmentä"
Mitä silloin tapahtui?


No comments:
Post a Comment
Kiitos jokaisesta kommentista.
Aina en osaa vastata mitään, joten antakaa anteeksi.