Ne kolme vaikeinta sanaa. Joiden ääneen sanominen ymmärtämättömän vaikeaa.
Se on jo kauan ollut mielessäni ja viime aikoina siitä on tullut painavampi, tunnen räjähtäväni tai ylittäväni jonkun viivan, ellen sitä pian saa sanotuksi. Pelottaa niiden sanojen jälkeinen tunnemyrsky. Sitä joka ensin kumpuaa minusta, epävarmuutta, helpotusta, itkua.. Sen jälkeen vastapuolen reaktiota; epäileekö hän, väheksyykö hän, pitääkö minun perustella ja puolustaa tunteitani ja itseäni?
Ja niin kauan kun asian pidän vain sisälläni, se kylvää epäilyksen siemeniä itseeni.. No onko tämä aitoa, jos tämä onkin vain jotain hetkellistä, luulen vain tuntevani niin? Jos vain odottaisi että jotain. Voinko pitää tämän salassa, mitä jos muut kuulisi? Mutta ei kai siinä mitään menetäkään.
"Mä tarvitsen apua"
Sä tulit takaisin! Mä ihan oikeasti luulin että sä oot kuollu, ja nyt sä olet täällä, aivan mahtavaa! Ja pyydä, pyydä sitä apua, jooko?
ReplyDeleteOon osittain pahoillani että jouduit luulemaan moista, osittain huvittunut kun siellä on joku, jonka mielessä käynyt ja.. mahtavaakin :) Kiitos
ReplyDelete