26/04/15

Melkein kahdeksan kuukauden hiljaisuuden jälkeen.. Oh lord.

Syksyllä pääsin töihin. Pari tosi mukavaa työkaveria, uuden opettelua, olin ylpeä itsestäni, sitten tyhjiä lupauksia, nollasopimus, iltatöiden varjopuoli, auktoriteettiongelma, edellispäivänä alkava ahdistus kun tiedossa asiakaskohtaamisia, väsymystä, itkua, yksinäisiä iltoja ja öitä tyhjissä rakennuksissa.

Sitten joulu ja uusivuosi, kaikki meni hienosti, pakotin itseni sinnittelemään töissä. Tammikuussa kaikki lähti nurinpäin menemään. Teki mieli jättää menemättä töihin, jokainen päivä yhtä taistelua itsensä kanssa. Sitten oma fyysinen terveys, jos niin voin sanoa.. Muistan firman pakulla ajaneeni, tunteneeni sen ja painaen kaasua paetakseni itseäni. Ja asiat vain paheni. Ja irtisanouduin puolen vuoden jälkeen.

Olin pettynyt itseeni. "En mä tiennyt että voi irtisanoutua jos ei oo uutta työpaikkaa katsottuna hehhe!". Ei se missään vaiheessa ole kaduttanut, nytkin mietin kuinka edes puoli vuotta jaksoin tehdä paskatöitä, etenkin tuossa jatkuvassa alavireisessä mielentilassa ja kun joka päivä sai mahahaavan partaalle stressata itsensä.

Apua yritin etsiä, mutta "varaa lääkärinaika" ja sekin tuntuu ihan kohtuuttoman vaikealta. Alamäki kuitenkin vain jatkuu. Teen pikku hommia tuttaville ja selailen netistä vapaaehtoistyötä, jotta en kuulisi "laiskaa sossupummia". Mä mietin kuinka toivoisin vain voivani sanoa kaikki ne asiat suoraan julki, mutta nekin kääntyisi vain lopulta mua vastaan. 

(Yritän ryhdistäytyä tän kirjoittamisen kanssa, ettei tämä olisi näin sotkuista ja että tarvittaessa ylhäällä joku jossain, koska kuka 21-vuotias unohtaa oman ikänsä sitä kysyttäessä?)