Kaksi tennarii alla. Mietin taas suihkun alla maatessa likaisessa lattialla että haluan kylpyammeen. Ja että jos mä kuolisin niin samapa se. En mä oo täällä silloin pesemässä likapyykkejäni, en näkemässä surua ja sotkua. En mä oo korvaamaton, eläimillä on omat elämät ja ne löytää mua paremman.
Muistan yksinäisyyden. Se oli pahinta. Enää se ei ole ajankohtaista arkisin. Ainoastaan ajatukseni, joita en voi kenellekään kertoa tekevät pienen yksinäisyyden taakan rintaan.
Psyk.polin lekurini on perseestä. Olen ajatellut hakeutua terapiaan. Psyko tosi mukava, osaa oikella tavalla puskea mua eteenpäin kun jatkuva taistelu masennusta ja ajatuksia vastaan vie uskomattoman paljon voimia. Niin kuin tänään. Tai siis eilen. Siksi nämä pari pilleriä.
Ladon hihnalle ostoskorini sisällön. Kaikki menee hyvin siihen asti kunnes taakseni tulee muita asiakkaita. Alan säälimään itseäni katsoessani hihnalle lastaamiani tuotteita, kuinka makaronitkin ovat sitä halvinta laatua, muista tuotteista puhumattakaan. Ahdistus alkaa hiipiä säälin perässä mutta ne jäävät jonoon kun saan maksun suoritettua ja lähden pois.
En tiedä uskonko mihinkään suurempaan. Siispä kun kuolen ajattelen ikäänkuin nukkuvani, vaan ilman painajaisia, ilman herätystä tähän maailmaan. Viehättävä ajatus.
Taidan sammuttaa aivot nyt. Pitäkää toisistanne huolta 🌷
No comments:
Post a Comment
Kiitos jokaisesta kommentista.
Aina en osaa vastata mitään, joten antakaa anteeksi.