Lumi saa puiden oksat kääntymään maata kohti. Pimeässä kaikki on vain yhtä samaa lumipeitettä eikä tie erotu ojista ja pelloista. Seuraan koiraa pysyäkseni tiellä, toisesta kädestäni katoaa tunto heti kun vedän sen pois lapasen lämmöstä. Pidän vain sormia niin hyvin kuin voin kiinni toisissaan, varon pudottamasta niiden välissä lepäävää tupakkaa.
Ihmiset sanovat että niihin voi luottaa, tiedän ettei se ole totta. Ihmisillä vain on jokin pakonomainen tarve kertoa asiasta eteenpäin "mä en sais kertoa tätä, mutta lupaa ettet sano kellekään...". Tai sitten he lupaavat jonkin asian, päivän kaksi se kestääkin kunnes lupaus on tuuleen kadotettu.
"Mä lupaan" hän sanoo ja katsoo minuun. Tiedän jo tuon lauseen ja mitä se tuo tullessaan. Lupaukset on tehty rikottavaksi. Se lupaus kuulostaa siltä kun sanottaisiin huomenna tähtien tippuvan postilaatikkooni. Mä hymyilen ja nyökkään, salaa mielessäni ajattelen, että nyt todellakin, viimeinkin, osaan luottaa edes tuohon yhteen ihmiseen. Vaan miten käviin? Niinpä niin.
Siskoni oli toinen johon luulin voivani luottaa, ilman että kieltäisin hänen puhuvan asioista eteenpäin. Tajusin kuitenkin, että ehkä asioitteni painavuus oli liikaa, eikä hän omien salaisuuksien kanssa pystynyt pitämään kaikkea sisällään. Joten siinä myös syy miksen hänelle voi kertoa enää paljoa, pelkään ettei hän kestä ja olisi turhaan minusta huolissaan.
Sanokaa onko tässä maailmassa ketään johon voi oikeasti luottaa? Pelon edessä ihmiset puhuvat ja puhuvat, päästäkseen itse pois pinteestä. Lupaus on vain mukava sana jota käytetään, ei se merkitse monellekaan mitään.
Kunpa vain joku alkaisi ymmärtämään mistä se luottamusongelma syntyy. Olen jo kauan sen takia tuntenut itseni yksinäiseksi, vaikka ympärilläni olisi ihmisiä, kun ei vain ole ketään kelle voisi puhua edes lähes kaikesta.
Ihmiset sanovat että niihin voi luottaa, tiedän ettei se ole totta. Ihmisillä vain on jokin pakonomainen tarve kertoa asiasta eteenpäin "mä en sais kertoa tätä, mutta lupaa ettet sano kellekään...". Tai sitten he lupaavat jonkin asian, päivän kaksi se kestääkin kunnes lupaus on tuuleen kadotettu.
"Mä lupaan" hän sanoo ja katsoo minuun. Tiedän jo tuon lauseen ja mitä se tuo tullessaan. Lupaukset on tehty rikottavaksi. Se lupaus kuulostaa siltä kun sanottaisiin huomenna tähtien tippuvan postilaatikkooni. Mä hymyilen ja nyökkään, salaa mielessäni ajattelen, että nyt todellakin, viimeinkin, osaan luottaa edes tuohon yhteen ihmiseen. Vaan miten käviin? Niinpä niin.
Siskoni oli toinen johon luulin voivani luottaa, ilman että kieltäisin hänen puhuvan asioista eteenpäin. Tajusin kuitenkin, että ehkä asioitteni painavuus oli liikaa, eikä hän omien salaisuuksien kanssa pystynyt pitämään kaikkea sisällään. Joten siinä myös syy miksen hänelle voi kertoa enää paljoa, pelkään ettei hän kestä ja olisi turhaan minusta huolissaan.
Sanokaa onko tässä maailmassa ketään johon voi oikeasti luottaa? Pelon edessä ihmiset puhuvat ja puhuvat, päästäkseen itse pois pinteestä. Lupaus on vain mukava sana jota käytetään, ei se merkitse monellekaan mitään.
Kunpa vain joku alkaisi ymmärtämään mistä se luottamusongelma syntyy. Olen jo kauan sen takia tuntenut itseni yksinäiseksi, vaikka ympärilläni olisi ihmisiä, kun ei vain ole ketään kelle voisi puhua edes lähes kaikesta.
Kyllä täältä maailmasta löytyy luottamuksesi arvoisia ihmisiä, heidän löytäminen vain kestää oman aikansa ja kärsivällisyytensä.
ReplyDeleteUudenvuodenlupaukseni:
ReplyDeleteEn ota lupauksia vastaan keneltäkään.
Minullakaan ei ole yhtään kaveria tai ystävää. Ei ketään kelle purkaa ajatuksiani. Minulla on kuitenkin kirjekavereita joiden kanssa voin vaihtaa ajatuksia. Suosittelen sinullekkin kirjeenvaihdon aloittamista. Kaikkea hyvää!
ReplyDeletePitäisi oppia luottamaan, mutta miten voisi, kun on joutunut aina pettymään? En minä tiedä uskonko että johonkuhun uskaltaisi vielä luottaa.. Mutta ehkä jossain on joku.
ReplyDeleteNiinpä, voiko kehenkään luottaa oikeasti??
ReplyDeleteMie en luottaisi itseeni, jos olisin joku toinen, oon maailman epäluotettavin oikeasti..
Mulla itsellänikin on mennyt luottamus, mutta viime vuoden aikana se palautui. Ymmärrän sua; äiti kertoi mun salaisuudet kaikille sekä ainoa "ystäväni" M myös (hän se vasta v*ttu kertoikin). Ja vielä S. Hän ei kestänyt sitä mitä kerroin. Pakostakin näiden asioiden takia luottamus meni ja tuntui, että olen ainoa joka jaksaa ja jaksaisi kantaa huolet ja pitää lupauksen kaikesta huolimatta, koska tiesinhän miltä se tuntui kun se petettiin.
ReplyDeleteKun T:n tapasin, monesti höpötin hänelle: "En voi kertoo sulle mikä mua painaa, kun et kestäisi". No arvaas mitä? Hän kesti eikä kertonut muille siitä. Jos asia painoi häntä, hän kertoi siitä mulle ja puhumalla pääsimme eteenpäin.
Voimia<3
Voi ei, luottamattomuus on KAMALAA. Itsekin kadotin sen joskus, kun niin moni, joihin tosissani luotin, pettivät sen ja oikein rytinällä. Minulla on sentään yksi ihana ihminen, lapsuudenystäväni, jolle voi kertoa kaiken (: kyllä niitä luotettavia löytyy, pitää vain tutustua kunnolla ja katsoa, voiko luottaa. Se kuulosti paremmalta päässäni, mutta ehkä ymmärsit. Jaksamisia!
ReplyDeleteEi, tässä maailmassa ei voi oikeasti luottaa kehenkään. Ei edes itseensä. Karu ja surullinen totuus :(
ReplyDeleteKuitenkin, liityin lukijaksesi :)
Halit <3