10/01/10

Me pelataan pöydässä korttia, tunnen minua vastapäätä istuvan pojan katseen tekemisissäni. Hän on ainoa poika, yhden tytön poikaystävä. Pullo kiertää pöydässä, välillä popsin salmiakkia, omat juomani olen jo nielaissut, silti joku aina tarjoaa lisää. Minä tykkään kun en maista enää lopuksi mitään, ja minä vain kaadan kaikki kurkusta alas. Tytöllä ja minulla on pienet drinkkilasit, muistan kuinka ne täyttyivät ja tyhjenivät.

Muistan nauraneeni. En ole pitkään aikaan ollut tyttöjen seurassa, kuullut niiden erilaisia nauruääniä ja katsonut jokaisen vaateyhdistelmiä, hiuksia, meikkiä, silmiä. Olen nykyään vain yksin, koiran, siskon, veljen, isän tai miehen kanssa. Jos jossain liikun niin lähinnä miehen perässä hänen ystäviensä kanssa.


Seuraavaksi muistan oksentaneeni mustaa oksennusta, makaavani vessan lattialla ja tuntenut tekeväni hidasta ja tuskallista kuolemaa. Yhtäkkiä makaan kuin halvaantuneena, haluaisin potkia sitä ihmistä jonka suuret kädet tunsin puristavan jokaista pyörrettäni. Persettäni, rintojani, reisiäni. Makasin vain ja yritin haukkoa happea, tämä joku kuka lie varmaan luuli minun jotenkin kiihottuneen kun hengitykseni tiheni, eikä varmaankaan ymmärtänyt että hän oli tappaa minut ahdistukseen.

Nyt mä oon väsynyt, turta ja sekaisin.

Äiti tuli ja pelasti minut mustalla hyundaillaan, vei kerrostalon ylimpään kerrokseen vuokra kaksioonsa ja peitteli minut kahden peiton alle. Aamulla herään kirkonkellojen soittoon, muuta en edellä mainittujen juttujen lisäksi muistakaan.

"Asiat ei ole koskaan niin huonosti ettei niitä voisi alkoholilla pahentaa."

Kiitos tuosta lauseesta Tashee. Pitäisi varmaan hakata vielä päähän tuo tieto niin saattaisi tämäkin tyttö viisastua.