Hymyilyttää kaksi suomenlapinkoiraa, kun niiden omistaja ei saa pidettyä voimillaan koiriaan lähettyvillään. Hymähdän, näyttääkseni ettei haittaa vaikka koirat haistelisivat märkiä lapasiani ja katsahdan taluttaa päin. Hän on entinen ystäväni, jolle tein kolme vuotta sitten todella ruman tempun. Nyt kolmen vuoden jälkeen me taas tapaamme. En ihmettele vaikka hän vihaisi minua, mutta hän hymyileekin takaisin, näyttää kauniilta ja onnelliselta.
Seuraavana päivänä unohdun jo muutaman päivän kestäneeseen työhöni ja kiirehdin parin kilometrin päässä olevalle matkahuollolle. Eräs tyttö ylittää tietä. Tyttö muistuttaa tuttuani, kunnes kuulen jo kaukaa tytön naurun ja olen varma että hän onkin tuttuni. Mieleeni nousee kuva tytön hymystä ja suoristusraudan polttamista hiuksista. Tyttöä naurattaa kun poika hänen edessään kulkee ja kääntyykin yllättäen kutittamaan tyttöä.
Liikenne pysähtyi ja linnut tippui taivaalta. Hyökkäsin nurkan taakse, pyörittelin päätäni etsien katseellani vastausta. Pahin ruuhka-aika, ihmisiä joka puolella. Alan tonkimaan laukun salaisuuksista tupakkia ja minä pengon ja pengon saamatta mitään käsiini. Kuivat kädet palaa vahingossa itsekin. Pakkanen on kiristynyt, kylmä hiki liitää selkärankaani pitkin, silmissä kuvat hidastuvat, keuhkot ovat täynnä ahdistusta. Jatkan tajuamatta matkaani, harkitsen tuntemattoman oranssipään olkapäähän hyökkäämistä ja purkautumista, mutta kävelen tupakan loppuun polttaen heidän peräänsä.
Siinä seisomme samalla bussipysäkillä. Ennen kuin paita ja perse nykyään kuin tuntemattomat. Kolme kuukautta sitten olimme kuin siskoja, nyt ei edes hyvän päivän tuttuja.
Hyppään bussiin viimeisenä. Pääsen istumaan ja jalkani vieläkin hakkaa paikoillaan.
Sanon hei, hän sanoo moikka.
Seuraavana päivänä unohdun jo muutaman päivän kestäneeseen työhöni ja kiirehdin parin kilometrin päässä olevalle matkahuollolle. Eräs tyttö ylittää tietä. Tyttö muistuttaa tuttuani, kunnes kuulen jo kaukaa tytön naurun ja olen varma että hän onkin tuttuni. Mieleeni nousee kuva tytön hymystä ja suoristusraudan polttamista hiuksista. Tyttöä naurattaa kun poika hänen edessään kulkee ja kääntyykin yllättäen kutittamaan tyttöä.
Liikenne pysähtyi ja linnut tippui taivaalta. Hyökkäsin nurkan taakse, pyörittelin päätäni etsien katseellani vastausta. Pahin ruuhka-aika, ihmisiä joka puolella. Alan tonkimaan laukun salaisuuksista tupakkia ja minä pengon ja pengon saamatta mitään käsiini. Kuivat kädet palaa vahingossa itsekin. Pakkanen on kiristynyt, kylmä hiki liitää selkärankaani pitkin, silmissä kuvat hidastuvat, keuhkot ovat täynnä ahdistusta. Jatkan tajuamatta matkaani, harkitsen tuntemattoman oranssipään olkapäähän hyökkäämistä ja purkautumista, mutta kävelen tupakan loppuun polttaen heidän peräänsä.
Siinä seisomme samalla bussipysäkillä. Ennen kuin paita ja perse nykyään kuin tuntemattomat. Kolme kuukautta sitten olimme kuin siskoja, nyt ei edes hyvän päivän tuttuja.
Hyppään bussiin viimeisenä. Pääsen istumaan ja jalkani vieläkin hakkaa paikoillaan.
Aion unohtaa menneisyyteni.
Älä unohda vaan opi elämään sen kanssa. Menneisyytemme tekee meistä sen kuka olemme.
ReplyDeleteOlet tärkeä <3
Tykkään kirjoitustavastasi, tekstejäsi on aina kiva lukea! Toivottavasti pystyt jättämään menneen taaksesi, ja onnea sen yrittämisen kanssa!
ReplyDeleteKovin myöhässä, mutta hyvää ystävänpäivää. <3
ReplyDeleteOi, olet ihana. :)
ReplyDeleteTiedän tuon fiiliksen, kun menneisyydessä on niin paljon mörköjä ja pahaa ja ilkeää ja rumia temppuja. Nykyään olen oppinut pikkuhiljaa elämään sen kanssa.
ReplyDeleteMenneille ei voi mitään, eikä niitä kannata jäädä katumaan. Siitä ja tehdyistä virheistä täytyy vain yrittää oppia.
Kauniisti kirjoitat.