Silloin huomasin ensimmäiset voikukat, lumen kokonaan poistuneen ja vihreyttä ilmassa. Autojen jättämät pölypilvet edessäni ei estäneet askelteni keveyttä, olin hymyillyt jo koko bussimatkan ja yhä kävellessäni tajusin naamani halvaantuneen siihen virneeseen. Odotin vain koska puhelimeni soisi.
Se päivä oli kaunis. Minusta tuli täti, ja se oli lohduttavaa - nyt tietäisin, että elämä jatkuu täällä, vaikkei minua olisikaan enää kaduilla kävelemässä ja kuluttamassa asfalttia
Muutaman päivän päästä kaikki olikin taas toisin - siis normaalisti. Kävelin pölyisen kaupungin läpi äitini asuntoon. Kaivoin taskusta mukaan tarttuneet terät ja annoin ahdistuksen viedä. Mikään ei kuitenkaan helpota tätä oloa loputtomiin.
Ystävän kanssa puhuttiin pitkään seuraavana päivänä. Hän pystyy puhumaan avoimesti tilanteestaan, sen mitä siitä osaa kertoa. Minä pyydän häntä soittamaan aina kun siltä tuntuu ja yritän edes jotenkin auttaa, ettei hän päätyisi näin pitkälle.
Ystävä miettii paljon elämää, ihmisiä ja elämän tarkoitusta. Jos hän olisi julkkis, hän vastaisi "elämän tarkoitus?" -kysymykseen lyhyesti ja ytimekkäästi etsiä. En ole koskaan ollut hyvä miettimään elämän tarkoitusta, ja mitä me ihmiset täällä teemme. Ei huvita miettiä, eikä minulla ole tarpeeksi uskoa uskomaan "Kaikkivaltiaaseen Herraamme". Elämä on liian monimutkaista.
Yhtenä iltana tuli viesti, josta tarpeeksi ongittuna selvisi Ystäväni satuttaneen itseään.
Olihan minulla se yksi kaunis päivä. Josta muistan voikukan.
Se päivä oli kaunis. Minusta tuli täti, ja se oli lohduttavaa - nyt tietäisin, että elämä jatkuu täällä, vaikkei minua olisikaan enää kaduilla kävelemässä ja kuluttamassa asfalttia
Muutaman päivän päästä kaikki olikin taas toisin - siis normaalisti. Kävelin pölyisen kaupungin läpi äitini asuntoon. Kaivoin taskusta mukaan tarttuneet terät ja annoin ahdistuksen viedä. Mikään ei kuitenkaan helpota tätä oloa loputtomiin.
Ystävän kanssa puhuttiin pitkään seuraavana päivänä. Hän pystyy puhumaan avoimesti tilanteestaan, sen mitä siitä osaa kertoa. Minä pyydän häntä soittamaan aina kun siltä tuntuu ja yritän edes jotenkin auttaa, ettei hän päätyisi näin pitkälle.
Ystävä miettii paljon elämää, ihmisiä ja elämän tarkoitusta. Jos hän olisi julkkis, hän vastaisi "elämän tarkoitus?" -kysymykseen lyhyesti ja ytimekkäästi etsiä. En ole koskaan ollut hyvä miettimään elämän tarkoitusta, ja mitä me ihmiset täällä teemme. Ei huvita miettiä, eikä minulla ole tarpeeksi uskoa uskomaan "Kaikkivaltiaaseen Herraamme". Elämä on liian monimutkaista.
Yhtenä iltana tuli viesti, josta tarpeeksi ongittuna selvisi Ystäväni satuttaneen itseään.
Olihan minulla se yksi kaunis päivä. Josta muistan voikukan.
Olen vasta viimeaikoina ymmärtänyt, miten itsensä satuttaminen sattuu muihin. Paljon enemmän kuin siihen joka vuotaa verta.
ReplyDeleteÄlkää kumpikaan tehkö sitä. En minäkään.