Hyttyset takertuvat hiuksiini, niistä jää pieni kutiseva muisto. Miehen kanssa on helpompi riidellä lenkillä; voi vain koventaa tahtia ja purkaa askel askeleelta oloaan metsän epätasaisille poluille. Jos pitää suutaan auki kuulostaa koiran raatelemalta vinkulelulta. Pitää yrittää hengittää nenän kautta. Keuhkot tuntuvat niin järjettömän suurilta, kuin olisi vettä täynnä ja on tehnyt hengityksestä lähes mahdottoman.
"Miks me ei sitten erota ja lähdetä molemmat eri suuntiin kun sun on niin paha olla?"
Kaikesta huolimatta pistin mielessäni "Elämäni muistikirjaan" muistutuksen sääntö nro yksi: Älä edes mieti tappavasi itseäsi MIESTEN takia. Ah ah ahdistus alkaa kadota ja viha vain kasvaa.
"No v**** ethän sä edes ylipäänsä tykkää kenestäkään ihmisestä! Sähän vihaan kaikkia"
Meillä ei mene mitenkään hyvin. Hän on minua niin paljon vahvempi, etten uskalla puhua. En uskalla puhua menneisyydestäni enkä siitä kuinka se vaikuttaa minuun yhä, joka selittäisi tekemiäni asioita. Joten nielen kaiken kun minut syytetään lyttyyn, en edes yritä puolustautua.
"Eihän tää elämä helppoa ole, mutta läpi on vain kahlattava"
- Äiti.
- Äiti.
Ihmeellistä miten paljon kykenee tekemään
Ilman että tekee oikein mitään
Ilman että tekee oikein mitään
- Pariisin kevät.
On vaikea elää rikkinäisenä ehjän rinnalla ja yrittää olla hänen odotustensa arvoinen. Mutta puhuminen, se selventää. Vaikka se johtaisi lyttäämisen, voipa ainakin sanoa, että mä yritin auttaa sua ymmärtämään. Mä tiedän, että sä rakastat. Sen kaiken tuskan alla, mikä sun muut tunteet peittää.
ReplyDeleteVoimia <3
Provinssiin, kyllä kyllä. sunnuntaiksi.
ReplyDeleteEhjän ihmisen sun rinnalla täytyi auttaa ja tukea sua, kun olet itse rikki ja poikki. Tietenkään ihminen ei ole ehjä ikuisesti, mutta yritä saada häntä ymmärtämään sinua ja saada itsesi uskoutumaan hänelle, puhumalla asiat helpottuvat hieman. Jaksamisia. <3
ReplyDeletemikäli se jollain ihmeellä onnistuu. ideoita?
ReplyDeleteHyvää juhannusta <3
ReplyDelete