21/12/10

Heilutan jalkaani paikoillaan,

pureskelen sormieni nahkaa,

kääntelen päätäni,

makaan selälläni,

mumisen mielessäni.

Ison t-paidan hihaan pyyhin kosteutta poskiltani,

tuijotan seinää,

raavin itseäni,

heilun yksinäni paikallani.

Mies pyytää hyvänyönpusua

ja kun huulemme hätinä koskettaneet

hän sammuttaa valon,

ja pian jo tuhisee paksun peiton alla

ja nukkuu liian leveää.

Naputtelen sormia rintalastaan,

potkin peittoa ja yritän koota itseni.

En pysty hallitsemaan kyynelten määrää,

en hengitykseni epätasaisuutta,

en ääneni murtumista enkä punaisia silmiä.

Olen vain täysin hukassa,

pimeässä talossa,

miehen vieressä,

mahdollisimman hiljaa,

syyttäen itseäni ja elämääni

ja ei minusta saa tulla sellainen.

Kun koko päivä vain pahentunut edetessään

olen jo valmis luovuttamaan,

poistumaan muiden tieltä,

olematta esteenä.

Se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta,

 ja se viimeinen ajatus

ja nukahdan.

Joulu koputtaa ovella, olkaa varovaisia ja turvassa.