Enää en pääse pakoon jaloillani niin kauas kun tahtoisin, mikään ei riitä, eikä ole paikkaakaan missä voisi olla piilossa ja odottaa sopivaa hetkeä jolloin palata. Ilta-aurinko tekee tiestä kultaisen ennen kuin laskee pois, koira lähtee jäniksen perään ja mietin kuinka riiteleminen voi saada aikaan niin tuskallisia ja murskaavia tunteita.
Tottahan toki sisarukset aina riitelee, niin mekin neljä, mutta ne ajat jäi jo kauan sitten historiaan. Pikkuveljen (ja isän) kanssa kaikki "riitely" on kylläkin ollut sitä, että jostain on erimielisyyttä ja sitten mökötetään ja katsotaan kumpi saa tahtonsa läpi, ja seuraavassa lauseessa koko erimielisyys onkin jo unohdettu. Koko perheeni on minulle hurjan tärkeä, ja tuntuu kun riitaa vähänkin tulee, niin tässä se nyt oli: vielä mummonakin vanhainkodissa tökitään toisia virkkuukoukulla kiusaksi.
Ongelmaahan ei ehkä olisi, jos joku olisi opettanut kuinka riidat puretaan, tai kuinka sellainen edes saataisiin vältettyä. Anteeksi totta kai osataan sanoa, se sana on opetettu aina väkisin pusertamaan ulos, ihan sama tarkoittiko sitä vai ei.
En tiedä toistanko itseäni tässä kirjoittamisessa, mutta lapsuudessa kaikki huusivat toisilleen naama punaisina, ihan jostain järjettömästäkin asiasta, nipistettiin, lyötiin, tukistettiin, haukuttiin, toivottiin toisten kuolemaa, paiskottiin ovet kiinni ja siellä pysyttiin koko loppu päivä, kun ei kukaan tehnyt aloitetta sopimiseen (äiti silloin tällöin sanoi anteeksi, mutta sekin tuntui aina niin samalta, tarkoittamattomalta).
Vieläkin sisälläni kaikki pysähtyy, jos joku korottaa ääntään ja manaa, vaikkei syy olisi minussa. Tulee tunne "apua apua mitä mä nyt tein, mitä mun pitää tehdä". Eikä mua pahemmin hetkauta jonkun puoli-tutun/tuntemattoman kanssa tappeleminen, kun ei niistä välitä niin paljoa. Höh, kuulostipa tökeröltä. Riidat saavat vaan mut pelkäämään että menetän sen tärkeän ihmisen.
Hänellä on punaiset hiukset ja mulla kädessä punaviiniä ja tahtoisin mennä sanomaan "me rakastetaan sua", mutten mene. Kun mennään kiroamaan mulle läheisiä ihmisiä tai eläimiä (tässä tapauksessa jälkimmäisiä), niin anteeksihan en anna ikinä, enkä sopua ala itse rakentamaan. Kyllä, vikaa minussakin.
Rakastan sua kuitenkin,
sisko
Niin, ja vihaan sukujuhlia
Niin, ja vihaan sukujuhlia
hei. ihanaa, että joku oikeasti tuntuu välittävän. minä olen vielä täällä. olen erittäin huonona ollut, osastokin kutsuu.
ReplyDeletehaluaisin kirjoittaa taas, mutta tuntuu, että olen liian hukassa.
toivon samaa. halauksia sinullekin ♥
ReplyDeletekyllä mä pärjään, omalla sairaalla tavallani :)
ReplyDeleteLäheisesi eivät yhden riidan takia karkaa luotasi, jos he rakastavat sinua. Mutta tiedän, miltä sinusta tuntuu, minäkin pelkään riitelemistä ja rakkaiden menettämistä. Voimia sinulle, TIM.
ReplyDeleteRiidat vahvistaa, ja TIM rakas, se välityskin riittää. Minäkin sinusta.
ReplyDeletePerhe on parasta ja pahinta, mitä tiedän.
ReplyDeleteJaksuja sinne <3
nyt pitäisi kai mennä lääkärin kautta, mutta se on vielä helpompi jättää tekemättä. en tiedä.
ReplyDelete