Kun illalla näkyy päivän aikana tapaamien ihmisten pettyneet kasvot, kun taas kerran olen yksin ja koko päivän pää huutanut "tappakaa mut", ei sitä meinaa pysyä koossa. Olin napsinut erilaisia varastettuja pillereitä, odottaen unta jota ei kuitenkaan moneen tuntiin tullut. Ainoana vaihtoehtona näin meikkipussissa olevat terät, mutta samalla muistui näky kun äiti itki eräs kaunis päivä ja sanoi "älä enää ikinä tee niin, soitat ihan koska vain mulle jos vähänkin on paha olla". Ja nyt oli paljon paha olla.
Sitten harvoin illalla minä voin nauraa niin, että mahaani sattuu vaikka olen vain puolitutussa porukassa. Autossa kuunnella Pariisin Kevättä ja on niin pimeää ja valoja että toivoisi jokaisen illan ja yön olevan niin helppoja elää.
Vaikka kuinka unelmoin hautajaisistani, silti ihmisten seurassa saatan unohtaa sen ja nauraa ja jutella. En vain enää itsekään tiedä missä menee esittämisen raja, milloin tunnen oikeasti jotain ja koska vain luulen tuntevani. Miehekkeen kanssa ei mene mitenkään päin hyvin ja minusta tuntuu valehtelulta vastata toisen "rakastan sua" sanoihin (joten en vastaa), enkä tiedä uskonko edes, että hän sitä tarkoittaisi, koska sanat ja teot menee niin ristiin kuin ristiin vain voi mennä.
Kaiken tämän ja vähän muunkin seassa olen sitten yrittänyt vielä saada syömisiäni kuntoon. Tarkoittaa siis sitä että lisännyt kasviksia ja proteiinia ruokiini, syön kunnon annoksia ja viidesti päivässä. Ja herkutkin lisääntynyt. Ja lisääntynyt. Lopputulos = painan enemmän kuin ikinä eläissäni, mutta jotenkin olen onnistunut saamaan itsetuntoakin hiukkasen kohoamaan, ja saatan katsoa peiliin "näytän melkein jopa normaalilta naisen alulta". Siedän itseäni edes jotenkin. Kaikesta tästä saan kiittää erästä ihmistä, joka on näyttänyt kuinka voi olla normaalipainoinen, syödä tavallisesti kaikkea ja kuntoa on juoksemiseen ja elämiseen ja ja. Hän on upea.
Tänään hän kertoi ihan ohi mennen että laihduttaa. Jo miinus neljä kiloa. Mitä?
Jokaisella kulauksella alkoholia
minä ymmärrän niin paljon paremmin heitä.
jotka käyttävät viimeisetkin senttinsä
päästäkseen edes hetkeksi pois täältä.
olen seurannut sun blogia jonkin aikaa, ja voin vain sanoa että voimia.
ReplyDeletehttp://abc-of-growing-up.blogspot.com/
olen lukenut sun blogia vähän aikaa, ja halusin vain sanoa että voimia<3
ReplyDeletehttp://abc-of-growing-up.blogspot.com/
niin ymmärrän minäkin.
ReplyDeleteItsekkään en aina tiedä, milloin olen aito ja milloin esitän .. Se on kovin hämmentävää. Jos nauran, en ole koskaan varma, olenko oikeasti iloinen tai huvittunut, vai esitänkö vain huvittunutta ja iloista.
ReplyDeleteElämä on satu jossa jotkut etsivät, jotkut löytävät ja jotkut eivät koskaan herää tähän todellisuuden satumaiseen luonteeseen. Se kuitenkin on, rakkaus on, rakkaus on kaikki mitä on olemassa. Lämmintä energiaa sinulle, kirjoitat upeasti.
ReplyDeleteIso tsemppirutistus sulle. Toivottavasti löytyy jokin asia, mikä saa sinut vielä nauramaan. <3
ReplyDeletetaistele, rakas, taistele vielä jonkin aikaa.
ReplyDeletekiitos teidän kauniista sanoista. pus.
ReplyDelete