Mä mokasin. Tein yhden ihan saatanan tyhmän virheen, enkä toisaalta tahdo edes korjata sitä. Mulla on sisällä kaikki maailman tunteet yhdessä kasassa, mä en saa niitä paljastettua, ne ei kuulu sanoina huulilta, näy ilmeinä kasvoilla, en saa purettua niitä millään tekemisellä, en hengittämällä savua keuhkot täyteen, en tutkimalla uusia lääkekaappeja. Eikä siitä voi edes puhua kenellekään, koska osa ei sitä saa tietääkään ja ne jotka tietää odottaakin milloin huomaan epäonnistuneeni, asiaan kuuluvalle taas en uskalla sanoa mitään koska tieto lisää tuskaa enkä kuitenkaan uskoisi niitä sanoja. Makaan hiljaa yöllä siellä sängyssä vain, yks nukkuu vieressä, ulkona linnut laulaa ja tahtoisin räjähtää.
"Kunhan et sitten vain joutuisi pettymään. Että jaksaisit ja pärjäät sitten niin kuin henkisesti.."
"Joo, kyllä mä sitä mietinkin, mutta selvisinhän mä viimeksikin ja on sitä pahemmistakin selvitty. Kyllä mä kestän"
Yliarvioin itseni. Aliarvioin tunteeni. Insuliinipiikit houkuttaisi, kaikki houkuttaisi millä saisi tuskaa lievitettyä ja näitä tunteita pois sisältäni. En vain enää kestä, en kestä en kestä, etenkin kun tiedän etten voi tehdä mitään, liian paljon tehtävää vielä. Valivali uliuli.
No comments:
Post a Comment
Kiitos jokaisesta kommentista.
Aina en osaa vastata mitään, joten antakaa anteeksi.