22/06/13

Hän on taas liikkeellä. Oli hauska ilta, paljon ihmisiä jotka olivat mukavia, mutta nyt mentyään kaksistaan miehen kanssa nukkumaan ei mikään tunnu enää hyvältä. Nyt ei ole mitään väärää tapahtumassa, mutta mahassa kuplii tuttu tunne, joka on aina päättynyt rumasti kun hän onkin saanut kuulla mitä on tapahtunut. Nyt se tuntuu taas kun mies nousee kainalosta näpyttelemään kännykkäänsä, huokailee syvästi, nukahtaa. Puhelin piippaa. Hän miettii mitä se voisi olla, ehkäpä parhaalle kaverilleen tekstasi? Mutta miksi, keskellä yötä? Oikeastaan aamuyötä. Tunnin hän siinä makoilee yhä syvemmälle uneen vaipuvan vartalon vieressä.

Pieni hipaisu näyttöön. Viesti ex-tyttöystävälle. Jo riittää. Hänen ruumis suorastaan hytkyy tärinästä joka johtuu osaksi kylmyydestä osaksi paniikista. Sukat, farkut, huppari... Hän kiertelee pitkin asuntoa, ainoastaan akvaarion suodatin pitää ääntä. Istuu keittiöön, katsoo rumaa taulua, repäisee sen alas. Laukusta tussi joka jättää tauluun viestin. Kyllä hän miettii kuinka dramaattiselta se mahtaa vaikuttaa, mutta ehkä sitten mieskin ymmärtäisi.

Avaimet, takki, kengät, laukku.. Viinapullo laukkuun, mies nukkuu yhä sikeästi, ulko-ovi auki, siellä on kaunis sää. Koko tämän ajan tuntuu hänellä olleen sama tyhjä ilme. Ei itketä, ei tee mieli huutaa ja tappaa. Kotonaan kaksi uneliasta koiraa tervehtii iloisina, hän heittää niille ruokaa, laittaa teevettä keittymään, katsoo ulos jossa olikin yötön yö.

"Muista hoitaa kaloja"

(Olinko se sittenkin minä.. hyvää yötä)