01/10/10

Tämä maailmani tässä pyörii noidankehää ympäri, ja minä marssin väsyneenä sotilaana perässä, aina sinne minne käsketäänkään. Aina on uusi-vanha lähtö, aina samanlainen maali. Jos olisi arpakuutio, niin minä osaisin hypätä vaikeiden ruutujen ohi, mutten minä näe edes tiimalasia. Kuulen vain kuinka se valkoinen hiekka valuu näkymättömästi, eikä kukaan osaa sanoa koska se on lopussa.

Toiset saavat vielä uuden mahdollisuuden kääntää tiimalasin, että hiekka aloittaisi valumisen uudestaan, eikä pysäyttäisi ajan kulua, korkeintaan hetkeksi. Kun sängyllä makaa meritähtiasennossa silmät kiinni, saattaa kuulla sen hiekan juoksun. Ja samoin on, jos istuu suihkun alla lattialla kyynelten sekoittuessa vesivirtaan, samalla kun hiuksista tulee merilevää, sen voi kuulla sisällään.

Minä taisin olla hetki sitten maalissa. Nyt huomaan kuinka olen lähtöviivalla, hypännyt jo yhdelle ruudulle, ehkä jo toisellekin tai kolmannelle. Ruutu ruudulta se pelinhenki vaikenee, enkä tahdokaan muistella mikä oli vaikein ruutu. Jos joku osaisi antaa minulle ne säännöt tai ohjekirjan, niin minä opettelisin kuinka saan tämän pysäytettyä maalin kohdassa, silloin olisin voittaja. Nyt olen ikuisesti tämän pelin vanki, aina häviäjä.

(Apua)